Jääkiekon fanikulttuurilla Suomessa on näinä päivinä varsin vivahteikasta. Toisaalta Leijonien arvokisoissa nähdään karnevaalitunnelmaa, jossa hassut kasvomaalaukset ja peruukit ovat arkipäivää. Liigan puolella seurajoukkueiden ympärille on kehittynyt 2000-luvulla varsin runsaastikin näyttävää ja katu-uskottavaa kannattajakulttuuria.
Mannermaisia vaikutteita
Jalkapallon fanikulttuurin vaikutusta jääkiekon suomalaistenkaan kannattajaryhmien toimintaan ei voi kiistää. Tifot eli katsomokoreografiat näyttävine lakanoineen ja ajoittaisine soihtuineen herättävät huomiota televisionkin välityksellä. Lisäksi chantit eli yksinkertaiset kannatuslaulut, jotka perustuvat usein voimakkaaseen ääneen, ovat tuttuja jo vuosikymmenten takaa mannermaisista jalkapallokatsomoista. Etenkin italialainen kannattajakulttuuri on ollut uraauurtava tällä saralla. Toisaalta ainakin HIFK:n aktiivisissa faneissa on paljon väkeä, jotka käyvät seuraamassa seuran pelejä niin jalkapallon kuin jääkiekonkin puolella.
Miten fanittaminen eroaa kannattamisesta?
Innokkaimmat ja itsetietoisimmat kannattajat eivät tietenkään pidä itseään faneina. Tässä asiassa vallitsee tiukka käsitteellinen erottelu. Kannattajuus nähdään jonakin syvempänä ja yli sukupolvien kestävänä projektina. Se on asiaan vihkiytymättömälle monesti jopa koomisen oloista, kun aikuiset miehet kiihkoilevat pallopelistä.
Toisaalta se voi näyttää myös sisäisesti ristiriitaiselta. Siinä vaaditaan fanaattista sitoutumista seuraan. Se seuraa läpi elämän hyvässä ja pahassa. Joukkuetta tai sen edustajia kohtaan saatetaan olla hyvinkin vihamielisiä, kun asiat menevät heikosti.
Fani on taas kannattajien silmissä kritiikitön ja usein menestyksen mukanaan tuoma ihailija, joka todennäköisesti muutaman vuoden päästä on keksinyt jotakin muuta tekemistä vapaa-aikansa täytteeksi. Fanius liitetään usein myös erilaisiin oheistuotteisiin. Lapsille se onkin luonnollinen tapa ilmaista tukeaantietylle joukkueelle julisteiden ja keräilykorttien välityksellä.
Fanikulttuurin varjopuolet
Huliganismi on aihe, joka aina tasaisin väliajoin nousee mediassa esiin. Jääkiekon puolella on usein hieman hyssytelty tätä aihetta. Hallilla ja sen liepeillä tapahtuneet kahinat kuitataan toisinaan vähättelevästi. Toki suuri osa lauantai-iltaisten paikallisotteluiden huuteluista onkin perinteistä ja leikkimielistä kylätappelua. Suomessa otetaan kuitenkin rauhallisesti moneen muuhun maahan verrattuna.
Parantamisen varaa?
Jääkiekon fanikulttuuri ei kuitenkaan ole aina osaltaan aivan niin näyttävää ja äänekästä kuin jalkapallossa. Mistä tämä johtuu? Yhdeksi syyksi mainitaan usein ottelutahti. Kotimaan Liigassa yhdellä joukkueella saattaa hyvinkin olla kolme ottelua viikkoa kohden. Paikallisotteluja pelataan kuusikin kappaletta kaudessa samojen joukkueiden välillä.
Runkosarjassa pelataan 60 ottelua. 15 parhaasta joukkueesta 10 jatkaa pudotuspeleihin. Moni arvosteleekin sarjaa juuri siitä, että otteluita on liikaa ja yksittäisen ottelun merkitys on melko pieni. Tällöin myöskään järjestäytyneet kannattajaryhmät eivät jaksa panostaa erityisiin otteluihin esimerkiksi aiemmin mainittujen tifojen muodossa, koska monikaan ottelu ennen ratkaisevia pudotuspelejä ei tunnu erityiseltä.
Tunnelma hallissa kärsii myös siitä, että vieraskannattajat eivät useinkaan vaivaudu matkustamaan. Harvalla onkaan mielenkiintoa lähteä pitkän matkan taakse seuraamaan peliä esimerkiksi tiistai-illaksi Turusta Lappeenrantaan, jos on töitä seuraavana päivänä.
Jääkiekko ja fanikulttuurin omaleimaisuus
Suomalaisessa jääkiekon fanikulttuurissa tai kannattajakulttuurissa on todella omaleimaisia piirteitäkin muuhun maailmaan verrattuna. Maamme jäähalleissa on vielä alkuperäistä ja tinkimätöntä fanikulttuuria, joka erottuu persoonallisuudestaan muualta maailmasta? Tapparan ja Ilveksen väännöt sekä Ässien ja Lukon kilpailuasetelma ovat esimerkkejä ottelupareista, jotka todella puhuttavat asianomaisten kaupunkien asukkaita. Niiden aikaan jäähalleissa vallitsee edelleen erityinen tunnelataus, vaikka nostalgiasta haaveilevat sanovatkin tunnelman olevan enää varjo entisestään.
Ulkojäillä pelatut “talviklassikot” ovat esitelleet parhaita puolia siitä, mitä fanikulttuuri jääkiekon ympärillä voi olla, vaikka kyseessä ei suomalainen keksintö olekaan. Pakkassää, kattona näkyvä taivas ja kiinnostavat joukkueet luovat uniikin tunnelman. Näiden tapahtumien tunnelma antaa käsityksen kokonaisuudesta, josta kotimaisessa jääkiekossa on parhaimmillaan ollut kyse. Niistä pitävät myös nostalgiaa kaipaavatkin.